Olen 50- vuotias äiti-ihminen. Polkuni yrittäjäksi on tapahtunut oikeastaan hyvinkin luonnollisesti - olen varttunut yrittäjäperheessä lapsuuteni ja elänyt yrittäjäperheen arkea ja elämää. Yrittäjäelämä ja asiakkaiden palveleminen on minulle yksi elämän suurimpia haaveita ja arvostan ihmislähtöistä asiakastyötä.
Olen peruskoulutukseltani sairaanhoitaja/terveydenhoitaja. Olen työskennellyt noin 15- vuotta perussairaanhoidossa sekä sairaalassa että työterveyshuollossa.
Kouluttauduin vyöhyketerapeutiksi 2011 työni ohessa. Yrittäjänä olen toiminut kokopäiväisesti nyt 12 vuotta.
Arvomaailmaani ja lähtökohta hoidoissani on kohdata ihminen yksilönä ja käyttää omaa tietotaitoani ja elämänkokemusta apuna kaikissa hoidoissa ja kohtaamisissa.
Minulle jokainen ihminen on arvokas. Olen itse käynyt psykoterapian lävitse. Minulle lähtökohta hoitamisessa on se, että se, mistä itsellä on kokemus - voi vasta kävellä rinnalla ja tukea toista.
Olen kouluttautunut kokemusasiantuntija mielenterveystyössä. Luennoin mm kouluille alalle opiskeleville erilaisten häiriöiden ja oireiden kohtaamisesta hoitotyössä. Käyn myös erilaisissa tapahtumissa kertomassa omaa tarinaani.
Olen myös koulutettu vertaistukiohjaaja ja tällä hetkellä toimin Jokihelmen opistolla rentoutusryhmän ohjaajana.